Kansallisuudet
Valtakunnassa asujat voivat olla kotoisin viidestä eri kansallisuudesta.
Kansallisuudet on jaettu ilmansuuntien mukaan sekä maan keskipisteen mukaan, ja jokaisella kansallisuudella on oma "pääkaupunkinsa".
Ulkonäkö on vain viittaus. Kaikkien ei tarvitse noudattaa juuri annettuja tietoja, vaan hahmostaan voi luoda omanlaisensa vaikka rikkomalla normeja.
Pohjoinen ns. "Taistelun maat"
Nimitys: Pohjoismaalaiset
Kaupunki: Monium
Ulkonäkö:
Syntyperäiset Pohjoismaalaiset ovat yleensä lihaksikkaampia ja rotevampia kuin muiden rotujen edustajat. Punapigmentti (punaiset hiukset, turkki, karvoitus jnejne) on myös voimakas.
Kelttiläisen omaiset tatuoinnit ovat hyvin yleisiä.
Pukeutuminen:
Ei eroa kovinkaan paljoa muista. Käyttävät jonkinverran enemmän turkiksia ja lämpimämpiä vaatteita.
Nippelitietoa
- Tuottaa parhaat sepät sekä eläintenkouluttajat.
- Suurinosa maan berserkeistä on sukujuuriltaan pohjoismaalaisia.
Itä ns. "Magian maat"
Nimitys: Itämaalaiset
Kaupunki: Tristam
Ulkonäkö:
Iho on yleensä kalpeahkon oloinen.
Eivät ole yleensä kovin lihaksikkaita luonnostaan (harjoituksella aina saa aikaan muutosta).
Pukeutuminen:
Pukeutuminen on kuten arvata saattaa itämaista. Se on kenties koko maan huomiota herättävin pukeutumistyyli, sillä monen mielestä itämaalaiset miehet käyttävät mekkoja (eli hakamia). Kaikki eivät kuitenkaan pukeudu kimonoihin, hakamiin ja sakkatteihin vaan pukeutumistyyli on nykyisin sekoittunut melkoisesti. Aseet ovat itämaalaistyylisiä myöskin.
Nippelitietoa
- Idässä syntyneillä on parhaat mahdollisuudet magian ja alkemian opiskeluun.
- Jos et löydä jotain dokumenttia Rautapiikistä, sitä tuskin on olemassa.
- 2/3 maan maagiesta, alkemisteista ja monkeista ovat kouluttautuneet kokonaan idässä.
Etelä ns. "Kulttuurin maat"
Nimitys: Etelämaalaiset
Kaupunki: Flerania
Ulkonäkö:
Iho on yleensä tummempaa ja ruskettuneempaa kuin muilla.
Tummapigmentti (Mustat hiukset, turkki, karvoitus jnejne) on hyvin yleinen, mutta sekoittunut niin paljon muihin kansallisuuksiin että mustat hiukset eivät automaattisesti yhdistä kantajaansa Etelämaalaiseksi.
Taiteelliset tatuoinnit sekä hieman erikoisemmat lävistykset ovat tavanomaisia.
Pukeutuminen:
Ei eroa kovinkaan paljoa muista. Käyttävät jonkinverran kevyempiä ja paljastavampia vaatteita kuin muut.
Nippelitietoa
- Kauppiaille tärkeä kaupunki.
- Suurinosa maan nagoista asustaa pysyvästi Haranean aavikolla.
- Suurinosa maan Viihdyttäjä-kiltalaisista harjoittaa työtään enimmäkseen etelässä.
Länsi ns. "Uskon maat"
Nimitys: Länsimaalaiset
Kaupunki: Valia
Ulkonäkö:
Keksivaalean ihonvärin omaavia.
Eivät juurikaan eroa ulkonäöllään toisin kuin muiden kansallisuuksien edustajat.
Ovat verrattavissa oman maailmamme valkoihoisiin ihmisiin.
Pukeutuminen:
Ei eroa kovinkaan paljoa muista.
Nippelitietoa
- Maan uskonnollinen keskus.
Keskiset maat ns. "Kehityksen maat"
Nimitys: Keskimaalaiset
Kaupunki: Lucere
Ulkonäkö:
Keskimaalaiset ovat kertoman mukaan syntyneet kaikkien muiden rotujen edustajien jälkeläisistä, joten he voivat olla minkänäköisiä tahansa.
Pukeutuminen:
Ei eroa kovinkaan paljoa muista. Koska maan pääkaupungissa Luceressa on paljon aatelistoa näkyy katukuvassa ehkä enemmän hienosto pukeutumist akuin muualla.
Nippelitietoa
- Maan hallinnollinen keskus.
- Lucere oli ennen vain kaupankäynnin keskuskylä joka yhdisti neljä ilmansuuntaa. Nykyisin se on kasvanut pääkaupungiksi joka kehittyy ja kasvaa jatkuvasti.
